Vakka

http://www.pinterest.com/pin/404690716486936701/

http://shizuokagourmet.files.wordpress.com/2010/04/bento-10-03-29a.jpg

http://shizuokagourmet.files.wordpress.com/2010/04/bento-10-03-29a.jpg

Idea

Törmäsin Pinterestissä (ylläri) wappamesheihin, japanilaisiin lounaslootiin. Japanilaiset tarjoilee ja kuljettaa puusta taivutetuissa sievissä rasioissa herkullisen näkösiä ruokia, joihin puu tuo oman arominsa. Ihan elintarvikekäyttöön en lootaa tarvitse, mutta käsityöläisenä kaiken maailman tilipehööriä ja tykötarvetta on erinäisiin purnukoihin ja rasioihin kertynyt. Niille järjestystä, kiitos! Ideoinkin wappameshin pohjalta taivutustyökseni hilipetöörilootan, missä on kolme lokeroa ja kannessa akryyli-ikkunat tavaroiden nopeaan paikantamiseen inspiraation hetkellä. Suunnitelma oli kuitenkin muuttuva työskentelyn edetessä, sillä pohjan ja kannen sovittaminen osoittautui kovaksi haasteeksi.

Taivutusmuotin valmistaminen

Puun taivuttaminen alkaa muotin tekemisestä. Minulla oli suunnitelmissa tehdä muotti mäntypuusta, sillä varastoomme oli varattu vähän huonompilaatuista mäntylankkua tätä työtä varten. Muotti ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto puuta taivutettaessa: Kitaramies esimerkiksi valmisti taivutuspöydän, mäntypuisen levyn satoine reikineen, joihin tarpeen mukaan asetetaan pystyyn tappeja sopiviin kohtiin. Näppärää, ja puuta säästävää!

Muottipuun ei tarvitse olla parasta laatua, sillä sen ei tarvitse kestää - pääasia, että sen ympärille voi taivuttaa. Sahasin paksusta mäntylankusta kaksi n. 50X200X400 -palasta, joista tein liimalevyn. Aihiosta jäi ylimääräinen palanen, sillä muotti oli vain 280mm pitkä. Tein liimalevystä pidemmän, jotta sen voisi höylätä, halkaista ja liimata kaksi kappaletta höyläpinnoistaan päällekkäin, jolloin muotti olisi tarpeeksi korkea (reilu 100mm).

Kun liima oli kuivunut ja koossa oli 100X200X400 -palikka, höyläsin vielä jokaisen ja piirsin viivainten ja harpin avulla puuhun haluamani rasian muodon. Leveys oli höylätessä määrittynyt 180mm, joten oli helppo pyöristää päädyt vannesahan ja nauhahiomakoneen avulla. Täytyi vielä tehdä lovi, jotta viilujen alkupää saadaan lootan sisälle, eikä ulkopuolelle tule kumpua. Muottipuun syyt on niin kauniita, että tekis mieli kehitellä palikalle jatkokäyttöä.



Lopuksi porasin vielä reiät yläpintaan, jotta puristaminen olisi mahdollista. Tämä loota on yksinkertainen ja puristusta ei tarvitse paljon miettiä, sillä muotissa on neljä suoraa syrjää, joihin puristimet saa tukevasti kiinni. Kurssikaverit ovat taivuttaneet purnukoiden lisäksi mm. rullalaudan dekin ja haavin kehikon, jolloin puristamista täytyy tosissaan miettiä tarkemmin. Kuvassa Puukkomiehen CNC-jyrsimellä valmistama haavin taivutuskehikko, mihin hän taivutti hyvin ohuita viiluja, jotka sitten kuivana liimasi päällekkäin.

Puun taivutushan ei rajoitu viiluihin, vaan esimerkiksi vanerista voi taivutella kirstujen kansia tai puunkantotelineitä. Entisaikaan taivutuksella on ollut merkitystä erityisest längissä, sillä hevonen on ollut se voimanlähde maatalous- ja metsätöihin. Silloin (ja nykyääkin) on käytetty myös luonnon muovaamia puita, joita ei ole tarvinut taivuttaa. Sopivasti taipuneista karahkoista on saanut ovenkahvoja, istuimia ja mitä maaseutuyhteiskunnassa nyt on tarvinnutkaan.

Isäni löysi metsästä käkkyräoksan, ja hänen piti rakentaa sen ympärille sauna, jotta saisi oksan naulakoksi ja koristeeksi terassin nurkkaan.

Viiluttaminen

Totta puhuakseni, en ole koskaan viiluttanut. Oman lootani puun sain sattumalta, kun opiskelukaverilta jäi kaksi koivuviilua yli omasta projektistaan. Pyörin pajalle ahdettuani mahani ruokalassa täyteen ja yhtäkkiä loota olikin taivutettu. Valmiiksi höyrytettynä, s'il vous plait. Kelpasihan se. "Nyt voisit olla onnellinen." Suurkiitos, Niki!

Halusin tietenkin tietää, miten viiluttaminen tapahtuu, joten seurailin ja avustin kavereita. Puuviilun taivuttamiseen soveltuu parhaiten nuori, oksaton ja suora pintapuu. Koivu on hyvä ja kestävä valinta taivutuksen tekemiseen. Homma toimii oikeastaan kuten liimapuulevyn soirojen valmistaminen, mutta puu halkaistaan sivusta vannesahalla - ei lappeen puolelta, kuten soirottamisessa. Viilusta tulee siis leveä ja jos yhdestä lankusta tai laudasta tekee useamman kuin kaksi viilua, niin sekä viilun ylä- että alapinnat ovat sahanterän jäljiltä karheat. Hyvä taivutusaihion höylävaroineen on 5-6mm. Sahaamisen jälkeen aihiot höylätään: ensin toinen puoli oikaistaan (jos on tarpeeksi höyläysvaraa) oikohöylällä ja sitten tasohöylällä niin ohueksi kuin halutaan. Siinä se! Ainakin meidän pajallamme 3mm on ohuinta, mitä tasohöylä kidastaan suoltaa.

Taivuttaminen

Pidä viilua 7-8 tuntia lämpimässä vedessä / höyrystimessä. Minun viiluni oli höyrystimessä noin vuorokauden ajan: edellisenä päivänä höyrystintä oli pidetty päällä muutama tunti, sitten yöksi sammutettu ja aamulla taas päälle laitettu. Ota viilu pois ja kokeile, kummin päin se taipuu paremmin: puun "karva" nousee pystyyn, jos puoli on väärä. Kokeilin, mutta vasta taivuttaessa huomasimme suunnan vääräksi - silloin kun puu ratkesi. Onneksi ehdimme taivuttaa vain vähän toisesta päästä, joten haljenneen kohdan saa sahattua pois viimeistelyvaiheessa, sillä aloitimme taivuttamisen uudelleen toisesta päästä toisin päin. Aina ei auta, vaikka kuinka tarkkailisi karvaa ja syysuuntia: Noonan taivutuspuu oli sen verran kieroa ja muotti niin paksu ja halkaisija pieni, että lukuisista yrityksistä huolimatta viilu ei vaan mennyt suoraan.

Kun viilu on poissa vedestä, se kuivuu ja kovenee muutamissa minuuteissa niin, ettei sitä voi enää taivuttaa. On oltava suhteellisen ripeä: viilu pois vedestä, muotin luo ja puristimilla muottia vasten puristuksiin. Tästä ei selviä yksin, vaan tarvitsee vähintään yhden kaverin puristimien kanssa taiteilemaan. Minua auttoivat Noona ja Mestari. Viilu olisi saatava suoraan niin, että sen sivu pysyy koko ajan kiinni pöydässä. Aloitetaan merkitystä kohdasta, isketään puristimia tasaisin välimatkoin niille porattuihin reikiin ja samalla taivutetaan hellästi viilua eteenpäin. Kun päästään aloituskohtaan, avataan ainakin ensimmäinen puristin ja sujautetaan viilunpää sen alle.

Viilu oli puristuksessa kaksi vuorokautta. Suojapalojen alta se oli kuitenkin edelleen kostea, kun otin puristimet pois. Seuraavaksi katkaisin vannesahalla ylimääräisen viilunlärpäkkeen pois, ja liimasin viilun päät yhteen. Annoin viilun puristua viikonlopun yli, jotta se kuivuisi muotin päällä mahdollisimman kuivaksi, eikä vääntyilisi sitten poistettaessa.

Aivan lopuksi suoristimme taivutetun kehikon Mestarin kanssa. Tämä on kikkailua, enkä antaisi oppilaan sitä tehdä. Oikohöylän pöytä asetetaan niin, että se on mahdollisimman leveä. Teräsuojus otetaan pois, asetetaan pöytä höyläämään kymmenesosamillejä ja hyvin, hyvin varovasti lähdetään höyläämään aihiota kulmasta kulmaan - ei suoraan, sillä syysuunta on molempiin suuntiin eri. Vähän kerrallaan, höyläyksen perussäännöt, työturvallisuusjutut ja rauhallisuuden muistaen.

Kun toinen puoli oli höylätty tasaiseksi, Mestari sahasi toisen puolen suoraksi vannesahalla. Suora puoli asetettiin halkaisuohjainta vasten ja työ suoritettiin jälleen erityistä varovaisuutta noudattaen - olihan kappale kyljellään, välissään paljon ilmaa, mielessä lohkeamisvaara ja lipeämisvaara.

Pohja

Alkuperäisen suunnitelmani mukaan olin tekemässä rasiaa, missä olisi pohja ja kansi. Kun tein pohjaa ja huomasin, miten vaikeaa se on, en enää käynyt rajallisen ajan takia valmistamaan kantta. Suunnitelmasta muotoutuikin teevakka. Muoto ja idea muistuttaa entisaikojen kylvövakkaa korkeine reunoineen, mutta funktio on tarjottimen: korkeiden reunojen huomassa on hyvä säilyttää irtoteepusseja, teepalloja ja muutamaa teekuppia lautasineen ja asetteineen. Tarjottimen avulla monta teelaatua ja kippoa on helppo kuljetella vaikka pihapiknikille.

Tein liimalevyn jämäpaloista, mitä pajalta sattui löytymään. Vaarana oli, että levy lähtisi taipuilemana ja rakoilemaan, mutta hyvin kävi. Höyläämällä levystä tuli tosi kivan näköinen. Asetin suoristetun taivutustyön höylätylle pinnalle ja piirsin viilun ääriviivat (sisältä ja ulkoa) pohjalevyaihiolle. Muotoilin ääriviivoja ensin karkeasti vannesahalla ja sitten nauhahiomakoneella käsivaraisesti.

Seuraavaksi alkoi työn jännä-osuus: pohjan istuttaminen taivutustyöhön. Se tapahtui niin, että jyrsin alajyrsimellä huulloksen pohjan reunaan niin, että pohja puoliksi näkyviin sivusta ja upposi puoliksi taivutetun puun sisälle. Näin tällaisen ratkaisun paikallisessa TaitoShopissa, ja olin heti varma, että tällaisen haluan tehdä. Haastetta tuotti se, että taivutettu muoto ei ollut ollenkaan suora. Alajyrsimellä sain kyllä jyrsittyä tiettyyn pisteeseen saakka ihan siististi, mutta viilaaminen oli ainoa keino, millä pohjan sai istuvaksi. Viilaus, sovitus. Viilaus, sovitus. Useamman tunnin ajan.

Nyt oli viimein pohja valmis. Vielä elin toivossa, että kansikin. Minulla oli vielä samankokoinen pala samaa liimalevyä, josta olisin voinut kannen tehdä. Kävinkin sitä tekemään. Mutta. Kaikki kaatui alajyrsintään, jolla haukkasin liian suuria palasia ja ehkä sitten keksinyt hyviä ratkaisuja muovilasien kiinnittämiseksi tai saranoiden ja aika loppui ja kaikki kaatui päälle ja...

Siitä se ajatus sitten lähti. Porasin päätyihin kaksi reikää (halkaisija 25mm) ja hiasin niitä, että tarjottimesta voi pitää hyvin kiinni. Poraamisessa muistelin kantapään kautta oppimiani porausoppeja ja pidin taivutusmuotin taivutustyön sisällä lohkeamisen estämiseksi. Olen ihan tyytyväinen, sillä huolellisesti hiottuani, vahattuani ja kiinnitettyäni osat toisiinsa ja vielä paklattua muutamat rakoset pohjan ja taivutustyön välissä, tarjotin näytti mukavalta. Kiillotettu koivunvärinen vaha tuo kauniisti esiin koivun syyt ja tekee pinnasta tavattoman sileän.

Puuttuvia palasia

Suututtaa aina välillä se puun määrä, mikä opiskeluiden seurauksena lähtee opettajien uuneihin - puun taloudellista käyttöä (leikkuusuunnitelmien ja kankaan taloudellisen käytön tavoin) voisi miettiä enemmänkin projekteja tuuskatessa. Tää ongelmahan on sama myös mm. kuvisopeilla ja kässänopeilla, missä materiaalia yksinkertasesti vaan tuhrautuu eikä koululla ole tiloja säilyttää niitä kovin pitkään. Alla olevassa kuvassa on pidemmän ajan hukkapaloja, mutta kuitenki: sieltähän löytyis vaikka millasia aarteita projekteihin vaikka kuinka pitkäksi ajaksi! Totta puhuen, kevään lopussa veinkin toiselle puolen Suomea kotiini muovikassillisen höylättyjä palikoita askartelua varten ja valmistin ainakin yhden työn dyykatusta liimalevynpätkästä. 

Ehkä jonakin vuonna aineopintojen tehtävänä voisi olla esimerkiksi: Etsi jämälaatikosta puhutteleva palikka ja työstä siitä käsityövälinein itsellesi merkittävä esine. Tai miltä kuulostaisi vaikkapa tällainen tehtävänanto: Suunnittele ja valmista puutuote, jonka valmistamisessa syntyy mahdollisimman vähän jätettä. Dokumentoi ylijäävä materiaali ja pohdi, miksi tai miten ylimääräistä materiaali voisi vähentää ja toisaalta hyödyntää.

Lähteet:

http://www.tai-workshop.com/english/tech-2(b)-e.html