Puukko 2/3: helotus ja kahva

Helotus

Puukossa hela voi tarkoittaa ala- tai ylähelaa. Mun puukkoon tulee vain alahela, joka pitää saada pudotettua ruodin juureen, eli terän ja visakahvan väliin. Valitsin helavärkiksi messingin, sillä sitä oli helposti saatavilla ja mielestäni se sopi hyvin suunnitelmiini koivun ja luun yhdistämisestä kahvaan. Alahelan ideana on estää terää kuluttamasta puista kahvaa, joten sen olisi hyvä olla puuta kovempaa materiaalia, esim luuta tai metallia. Perinteinen suomalainen puukko ei kuitenkaan välttämättä kaipaa lainkaan helaa.

Aluksi kokeilin sahata messinkitangosta palasen helaa varten. Tanko oli romumetallia, joten se ei ollut kovin hyvälaatuista. Totesin, että murtuneesta metallista ei kannata helaa tehdä, ja sahasin 3 mm vahvuisesta messinkilevystä palasen.

Porasin messinginpalasen keskelle reikiä puukon ruodinjuuren leveydeltä. Hioin reikien välit neulaviiloilla suoraksi. Sitten muotoilin reikää vielä lisää viilaamalla, kunnes ruoti upposi kauniisti reikään. Viilaaminen ei ole ihan helppoa, koska ruodinjuurta saa harvoin aivan suoraksi. Mestari antoi hyvän neuvon tähän pulmaan: reiän jokaiseen nurkkaan kannattaa viilata pienet viisteet sille puolen, joka tulee kahvaa vasten. Niin hela uppoaa paremmin, eikä vaadi älyttömän tarkkaa viilaamista. 

Helan upotus

Helan upotuksessa alahela sovitetaan kahvan ja terän väliin. Kahvan aihioon porataan aloitusreikä, jota sitten pikkuhiljaa syvennetään painamalla kuumaa ruotia aina syvemmälle.

Viistä ruodin pää teräväksi. Suojaa terä märällä paperilla, että lämpökäsittelyllä saavutetut ominaisuudet eivät häviä. Kiinnitä terään kaksi lukkopihtiä, joiden avulla saat painettua terää kahvaan. Hehkuta ruodin pää kaasuliekillä keltaoranssiksi ja paina kuuma ruoti puuhun voimalla. Ota ainakin kaksi ihmistä avuksi katsomaan sivuilta, että ruoti painuu suoraan - painettaessa sitä on itse vaikea nähdä. Ruoti on tarpeeksi syvällä, kun puun ja terän välissä on helan mentävä väli sekä noin 10mm kiilausvaraa, joka paukautetaan poisnuijalla liimausvaiheessa.Jos kahvamateriaali ei ole tasalaatuista ja siinä on esimerkiksi erisuuntaisia syitä kuten visakahvassani, väliä ei kannata jättää. Puusta ei nimittäin tiedä, mihin suuntaan se saattaa lähteä halkeamaan. Tätä en tiennyt vasta kun jälkikäteen, joten onneksi kahvani ei haljennut!

Helan voi upottaa myös muissa asennoissa. Kitaramies teki niin, että kiinnitti terän vaakatasossa ruuvipuristimeen ja painoi kahvaa sivusuunnassa. Näin hän sai enemmän voimaa, eikä terää tarvinut puristaa lukkopihdeillä, jotka hankalasti valuvat työskennellessä. Viime vuoden erikoistujat olivat kiinnittäneet terän pystyasentoon ruuvipenkkiin ja painaneet kahvamateriaalin siihen. 

Anna metallin jäähtyä. Minä teroitin puukonterän tahkolla valmiiksi jo ennen kahvan liimaamista, mutta terottamisen voi tehdä jälkikäteenkin.

Kahva

Älä käytä kahvamateriaalina sydänpuuta, sillä syyt saattava lähteä lohkeilemaan. Kahvamateriaalin valinnassa puukonvalmistajalla on muuten kuitenkin melko vapaat kädet: puu, luu, sarvi, kivi, metalli, nahka, kuidut ja tuohi ovat kaikki käytettyjä puukon kahvoissa. Valistin kahvamateriaalikseni lehmänsarven ja visakoivun, sillä sarvi muistuttaa minua juuristani ja visakoivu on kaunista edustaen suomalaista luontoa. Puukon kahvan voi koota mieleisensä materiaaleista vaikka kerros kerrokselta.

Sahasin puusta suorakulmion muotoinen pala. Kahvan sopiva pituus on 10-15mm pidempi kuin kämmenen leveys. Seuraavaksi upotetaan hela. Ennen upotusta muotoilin sarveakin kulmahiomakoneen avulla. Sarvea voi työstää tavallisilla metallintyöstövälineillä, mutta hajusta on varoitettava: poltettu luu ei hyvälle haise.

Liimaa sitten hela ja kahvan aihio kiinni ruodin ympärille epoksiliimalla tai muulla vastaavalla, naputtele puunuijalla tiiviiksi ja anna kuivua vuorokausi. Tämän jälkeen voit muotoilla kahvan käteesi sopivaksi. Hioin kahvan melko pitkälle nauhahiomakoneella. Piti olla varovainen, että ei hioisi ruotia näkyville: mikäli metalli osuu puuntyöstössä käytettävään ja purunpoistolaitteistossa kiinniolevaan koneeseen, siitä aiheutunut kipinä saattaa räjäyttää koko puruvaraston taivaan tuuliin. Varoin tätä piirtämällä suuntaviivat, joiden yli en saanut mennä. Jouduin muotoilemaan myös helaa ja sarvea. Niiden hiomiseen käytin metallinauhahiomakonetta.

Viimeiset kahvan hionnat voi tehdä esimerkiksi raspilla tai hienommalla viilalla pyörittämällä. Puukkoa kannattaa kokeilla aika ajoin käteen, jotta ei hio liikaa tai väärään muotoon. Kun kahva oli käteeni sopiva, hioin hiomapapereilla. Lopuksi vielä kirjoitin polttokynällä omat nimikirjaimeni kahvaan ja pintakäsittelin parilla vahakerroksella. Puukon kahvan  käsittelyynkin on satoja mielipiteitä ja näkemyksiä, mutta valitsin vahan sen helppouden takia. Vaha tosin suojaa vain pintaa, ja ahkeran puukonkäytön jälkeen pinta on vahattava uudestaan, jottei sen sisään pääse kosteutta.