Vakka

http://www.pinterest.com/pin/404690716486936701/

http://shizuokagourmet.files.wordpress.com/2010/04/bento-10-03-29a.jpg

http://shizuokagourmet.files.wordpress.com/2010/04/bento-10-03-29a.jpg

Idea

Törmäsin Pinterestissä (ylläri) wappamesheihin, japanilaisiin lounaslootiin. Japanilaiset tarjoilee ja kuljettaa puusta taivutetuissa sievissä rasioissa herkullisen näkösiä ruokia, joihin puu tuo oman arominsa. Ihan elintarvikekäyttöön en lootaa tarvitse, mutta käsityöläisenä kaiken maailman tilipehööriä ja tykötarvetta on erinäisiin purnukoihin ja rasioihin kertynyt. Niille järjestystä, kiitos! Ideoinkin wappameshin pohjalta taivutustyökseni hilipetöörilootan, missä on kolme lokeroa ja kannessa akryyli-ikkunat tavaroiden nopeaan paikantamiseen inspiraation hetkellä. Suunnitelma oli kuitenkin muuttuva työskentelyn edetessä, sillä pohjan ja kannen sovittaminen osoittautui kovaksi haasteeksi.

Taivutusmuotin valmistaminen

Puun taivuttaminen alkaa muotin tekemisestä. Minulla oli suunnitelmissa tehdä muotti mäntypuusta, sillä varastoomme oli varattu vähän huonompilaatuista mäntylankkua tätä työtä varten. Muotti ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto puuta taivutettaessa: Kitaramies esimerkiksi valmisti taivutuspöydän, mäntypuisen levyn satoine reikineen, joihin tarpeen mukaan asetetaan pystyyn tappeja sopiviin kohtiin. Näppärää, ja puuta säästävää!

Muottipuun ei tarvitse olla parasta laatua, sillä sen ei tarvitse kestää - pääasia, että sen ympärille voi taivuttaa. Sahasin paksusta mäntylankusta kaksi n. 50X200X400 -palasta, joista tein liimalevyn. Aihiosta jäi ylimääräinen palanen, sillä muotti oli vain 280mm pitkä. Tein liimalevystä pidemmän, jotta sen voisi höylätä, halkaista ja liimata kaksi kappaletta höyläpinnoistaan päällekkäin, jolloin muotti olisi tarpeeksi korkea (reilu 100mm).

Kun liima oli kuivunut ja koossa oli 100X200X400 -palikka, höyläsin vielä jokaisen ja piirsin viivainten ja harpin avulla puuhun haluamani rasian muodon. Leveys oli höylätessä määrittynyt 180mm, joten oli helppo pyöristää päädyt vannesahan ja nauhahiomakoneen avulla. Täytyi vielä tehdä lovi, jotta viilujen alkupää saadaan lootan sisälle, eikä ulkopuolelle tule kumpua. Muottipuun syyt on niin kauniita, että tekis mieli kehitellä palikalle jatkokäyttöä.



Lopuksi porasin vielä reiät yläpintaan, jotta puristaminen olisi mahdollista. Tämä loota on yksinkertainen ja puristusta ei tarvitse paljon miettiä, sillä muotissa on neljä suoraa syrjää, joihin puristimet saa tukevasti kiinni. Kurssikaverit ovat taivuttaneet purnukoiden lisäksi mm. rullalaudan dekin ja haavin kehikon, jolloin puristamista täytyy tosissaan miettiä tarkemmin. Kuvassa Puukkomiehen CNC-jyrsimellä valmistama haavin taivutuskehikko, mihin hän taivutti hyvin ohuita viiluja, jotka sitten kuivana liimasi päällekkäin.

Puun taivutushan ei rajoitu viiluihin, vaan esimerkiksi vanerista voi taivutella kirstujen kansia tai puunkantotelineitä. Entisaikaan taivutuksella on ollut merkitystä erityisest längissä, sillä hevonen on ollut se voimanlähde maatalous- ja metsätöihin. Silloin (ja nykyääkin) on käytetty myös luonnon muovaamia puita, joita ei ole tarvinut taivuttaa. Sopivasti taipuneista karahkoista on saanut ovenkahvoja, istuimia ja mitä maaseutuyhteiskunnassa nyt on tarvinnutkaan.

Isäni löysi metsästä käkkyräoksan, ja hänen piti rakentaa sen ympärille sauna, jotta saisi oksan naulakoksi ja koristeeksi terassin nurkkaan.

Viiluttaminen

Totta puhuakseni, en ole koskaan viiluttanut. Oman lootani puun sain sattumalta, kun opiskelukaverilta jäi kaksi koivuviilua yli omasta projektistaan. Pyörin pajalle ahdettuani mahani ruokalassa täyteen ja yhtäkkiä loota olikin taivutettu. Valmiiksi höyrytettynä, s'il vous plait. Kelpasihan se. "Nyt voisit olla onnellinen." Suurkiitos, Niki!

Halusin tietenkin tietää, miten viiluttaminen tapahtuu, joten seurailin ja avustin kavereita. Puuviilun taivuttamiseen soveltuu parhaiten nuori, oksaton ja suora pintapuu. Koivu on hyvä ja kestävä valinta taivutuksen tekemiseen. Homma toimii oikeastaan kuten liimapuulevyn soirojen valmistaminen, mutta puu halkaistaan sivusta vannesahalla - ei lappeen puolelta, kuten soirottamisessa. Viilusta tulee siis leveä ja jos yhdestä lankusta tai laudasta tekee useamman kuin kaksi viilua, niin sekä viilun ylä- että alapinnat ovat sahanterän jäljiltä karheat. Hyvä taivutusaihion höylävaroineen on 5-6mm. Sahaamisen jälkeen aihiot höylätään: ensin toinen puoli oikaistaan (jos on tarpeeksi höyläysvaraa) oikohöylällä ja sitten tasohöylällä niin ohueksi kuin halutaan. Siinä se! Ainakin meidän pajallamme 3mm on ohuinta, mitä tasohöylä kidastaan suoltaa.

Taivuttaminen

Pidä viilua 7-8 tuntia lämpimässä vedessä / höyrystimessä. Minun viiluni oli höyrystimessä noin vuorokauden ajan: edellisenä päivänä höyrystintä oli pidetty päällä muutama tunti, sitten yöksi sammutettu ja aamulla taas päälle laitettu. Ota viilu pois ja kokeile, kummin päin se taipuu paremmin: puun "karva" nousee pystyyn, jos puoli on väärä. Kokeilin, mutta vasta taivuttaessa huomasimme suunnan vääräksi - silloin kun puu ratkesi. Onneksi ehdimme taivuttaa vain vähän toisesta päästä, joten haljenneen kohdan saa sahattua pois viimeistelyvaiheessa, sillä aloitimme taivuttamisen uudelleen toisesta päästä toisin päin. Aina ei auta, vaikka kuinka tarkkailisi karvaa ja syysuuntia: Noonan taivutuspuu oli sen verran kieroa ja muotti niin paksu ja halkaisija pieni, että lukuisista yrityksistä huolimatta viilu ei vaan mennyt suoraan.

Kun viilu on poissa vedestä, se kuivuu ja kovenee muutamissa minuuteissa niin, ettei sitä voi enää taivuttaa. On oltava suhteellisen ripeä: viilu pois vedestä, muotin luo ja puristimilla muottia vasten puristuksiin. Tästä ei selviä yksin, vaan tarvitsee vähintään yhden kaverin puristimien kanssa taiteilemaan. Minua auttoivat Noona ja Mestari. Viilu olisi saatava suoraan niin, että sen sivu pysyy koko ajan kiinni pöydässä. Aloitetaan merkitystä kohdasta, isketään puristimia tasaisin välimatkoin niille porattuihin reikiin ja samalla taivutetaan hellästi viilua eteenpäin. Kun päästään aloituskohtaan, avataan ainakin ensimmäinen puristin ja sujautetaan viilunpää sen alle.

Viilu oli puristuksessa kaksi vuorokautta. Suojapalojen alta se oli kuitenkin edelleen kostea, kun otin puristimet pois. Seuraavaksi katkaisin vannesahalla ylimääräisen viilunlärpäkkeen pois, ja liimasin viilun päät yhteen. Annoin viilun puristua viikonlopun yli, jotta se kuivuisi muotin päällä mahdollisimman kuivaksi, eikä vääntyilisi sitten poistettaessa.

Aivan lopuksi suoristimme taivutetun kehikon Mestarin kanssa. Tämä on kikkailua, enkä antaisi oppilaan sitä tehdä. Oikohöylän pöytä asetetaan niin, että se on mahdollisimman leveä. Teräsuojus otetaan pois, asetetaan pöytä höyläämään kymmenesosamillejä ja hyvin, hyvin varovasti lähdetään höyläämään aihiota kulmasta kulmaan - ei suoraan, sillä syysuunta on molempiin suuntiin eri. Vähän kerrallaan, höyläyksen perussäännöt, työturvallisuusjutut ja rauhallisuuden muistaen.

Kun toinen puoli oli höylätty tasaiseksi, Mestari sahasi toisen puolen suoraksi vannesahalla. Suora puoli asetettiin halkaisuohjainta vasten ja työ suoritettiin jälleen erityistä varovaisuutta noudattaen - olihan kappale kyljellään, välissään paljon ilmaa, mielessä lohkeamisvaara ja lipeämisvaara.

Pohja

Alkuperäisen suunnitelmani mukaan olin tekemässä rasiaa, missä olisi pohja ja kansi. Kun tein pohjaa ja huomasin, miten vaikeaa se on, en enää käynyt rajallisen ajan takia valmistamaan kantta. Suunnitelmasta muotoutuikin teevakka. Muoto ja idea muistuttaa entisaikojen kylvövakkaa korkeine reunoineen, mutta funktio on tarjottimen: korkeiden reunojen huomassa on hyvä säilyttää irtoteepusseja, teepalloja ja muutamaa teekuppia lautasineen ja asetteineen. Tarjottimen avulla monta teelaatua ja kippoa on helppo kuljetella vaikka pihapiknikille.

Tein liimalevyn jämäpaloista, mitä pajalta sattui löytymään. Vaarana oli, että levy lähtisi taipuilemana ja rakoilemaan, mutta hyvin kävi. Höyläämällä levystä tuli tosi kivan näköinen. Asetin suoristetun taivutustyön höylätylle pinnalle ja piirsin viilun ääriviivat (sisältä ja ulkoa) pohjalevyaihiolle. Muotoilin ääriviivoja ensin karkeasti vannesahalla ja sitten nauhahiomakoneella käsivaraisesti.

Seuraavaksi alkoi työn jännä-osuus: pohjan istuttaminen taivutustyöhön. Se tapahtui niin, että jyrsin alajyrsimellä huulloksen pohjan reunaan niin, että pohja puoliksi näkyviin sivusta ja upposi puoliksi taivutetun puun sisälle. Näin tällaisen ratkaisun paikallisessa TaitoShopissa, ja olin heti varma, että tällaisen haluan tehdä. Haastetta tuotti se, että taivutettu muoto ei ollut ollenkaan suora. Alajyrsimellä sain kyllä jyrsittyä tiettyyn pisteeseen saakka ihan siististi, mutta viilaaminen oli ainoa keino, millä pohjan sai istuvaksi. Viilaus, sovitus. Viilaus, sovitus. Useamman tunnin ajan.

Nyt oli viimein pohja valmis. Vielä elin toivossa, että kansikin. Minulla oli vielä samankokoinen pala samaa liimalevyä, josta olisin voinut kannen tehdä. Kävinkin sitä tekemään. Mutta. Kaikki kaatui alajyrsintään, jolla haukkasin liian suuria palasia ja ehkä sitten keksinyt hyviä ratkaisuja muovilasien kiinnittämiseksi tai saranoiden ja aika loppui ja kaikki kaatui päälle ja...

Siitä se ajatus sitten lähti. Porasin päätyihin kaksi reikää (halkaisija 25mm) ja hiasin niitä, että tarjottimesta voi pitää hyvin kiinni. Poraamisessa muistelin kantapään kautta oppimiani porausoppeja ja pidin taivutusmuotin taivutustyön sisällä lohkeamisen estämiseksi. Olen ihan tyytyväinen, sillä huolellisesti hiottuani, vahattuani ja kiinnitettyäni osat toisiinsa ja vielä paklattua muutamat rakoset pohjan ja taivutustyön välissä, tarjotin näytti mukavalta. Kiillotettu koivunvärinen vaha tuo kauniisti esiin koivun syyt ja tekee pinnasta tavattoman sileän.

Puuttuvia palasia

Suututtaa aina välillä se puun määrä, mikä opiskeluiden seurauksena lähtee opettajien uuneihin - puun taloudellista käyttöä (leikkuusuunnitelmien ja kankaan taloudellisen käytön tavoin) voisi miettiä enemmänkin projekteja tuuskatessa. Tää ongelmahan on sama myös mm. kuvisopeilla ja kässänopeilla, missä materiaalia yksinkertasesti vaan tuhrautuu eikä koululla ole tiloja säilyttää niitä kovin pitkään. Alla olevassa kuvassa on pidemmän ajan hukkapaloja, mutta kuitenki: sieltähän löytyis vaikka millasia aarteita projekteihin vaikka kuinka pitkäksi ajaksi! Totta puhuen, kevään lopussa veinkin toiselle puolen Suomea kotiini muovikassillisen höylättyjä palikoita askartelua varten ja valmistin ainakin yhden työn dyykatusta liimalevynpätkästä. 

Ehkä jonakin vuonna aineopintojen tehtävänä voisi olla esimerkiksi: Etsi jämälaatikosta puhutteleva palikka ja työstä siitä käsityövälinein itsellesi merkittävä esine. Tai miltä kuulostaisi vaikkapa tällainen tehtävänanto: Suunnittele ja valmista puutuote, jonka valmistamisessa syntyy mahdollisimman vähän jätettä. Dokumentoi ylijäävä materiaali ja pohdi, miksi tai miten ylimääräistä materiaali voisi vähentää ja toisaalta hyödyntää.

Lähteet:

http://www.tai-workshop.com/english/tech-2(b)-e.html

Tylsää, tylsää

Kiven hiominen oli maailman tylsintä ja hitainta puuhaa, mutta siinä ajatukset saa juosta ihan muualle. Opiskelukaveri totesi myöhemmin neulonnalla olevan sama ominaisuus. Niitä hetkiä kaipaa pieni ihminen! Kaikessa kiireessä sitä ei vain muista, kuinka virkistävää on unohtaa hulina ja vain tehdä yksinkertaista hommaa. Kiveä kiillottaessa ajatus lähti laukkaamaan, ja luovuus. Kiveä hioessa ideoita riitti jakaa muillekin.

Kivestä

Suomen kallioperä on vanhaa syväkiveä, joka on kestävää ja vahvaa. Sitä on siksi helppo työstää, sillä se ei murene pehmeämpien kalkkikivilajien tapaan.

Kouluilla on harvoin mahdollisuuksia hankkia kiviteknologisia työstövälineitä, sillä tekniikoita varten tarvitaan erilliset kivitilat. Kivitilat vaaditaan kiven työstämisessä syntyvän kivipölyn takia, jota varten tiloissa on oltava saostuskaivot. Kivipöly ei saa joutua hengitysteihin, joten kiventyöstökoneet on varustettu vesikaukaloin tms.

Kiveä voi hioa myös ilman koneita ja tiloja. Kivestä voi pyöritellä pyöreitä niin, että ottaa jo valmiiksi pyöreähkön kiven, asettaa sen kiviselle alustalle (vaikkapa kalliolle) ja alkaa pyörittelemään lankunpätkällä. Tekniikka on kuin nopeutettu kosken kuohu.

Kivi on tärkeä materiaali maailmassa, joten sitä voisi havainnoida opetuksessa vaikkapa keväisellä kalaretkellä koskelle (itsetehdyillä ongilla ja vaapuilla, tietty), jossa vesi pyörittelee kiviä sileiksi. Maantiedon opettajan kanssa voisi miettiä yhteistyötä: olisiko mahdollista sovittaa aikatauluihin kiviosuus yhtä aikaa. Maantiedon tunnilla materiaali, teknisen tunnilla käytäntö. Bilsan open antamia lajintunnistustehtäviä voitaisiin tehdä samalla. Kotitalousopettajan kanssa opeteltaisiin etukäteen laittamaan helppoa retkiruokaa ja pohtimaan jokamiehenoikeuksia ja retkeilyvarusteita. Samalla reissulla voisi pyöräillä paikkakunnan historiallisten raunioiden ohi ja tutkiskella menneiden asuinsijojen kivijalkoja.

Miksi ei? Lukujärjestykset, lisätyö, ylimääräinen vaiva. Tehköön kivitöitä ne, joilla on siihen tilat ja laitteet?

Sivuaineopinnot sisältävät kiviteknologiaa korukiven ja johonkin muuhun projektiin kytketyn yksityiskohdan verran. 

Idea

Olen asunut ystäväni kanssa kaksi kivaa vuotta Pihliksessä, noin neljän kilometrin päässä koulustamme. Pihliksessä löysin luontosuhteeni ja rakkauden liikkumiseen. Pihliksessä olen viettänyt kaksi yötä metsässä, oppinut laskemaan lumilaudalla, kestinnyt kymmeniä ihmisiä, katsonut sata elokuvaa, kuunnellut tuhat levyä, lukenut kymmeniätuhansia kirjansivuja ja ajatellut, ideoinut, kokenut ja kasvanut. Jos joku paikka Kaupungissa, Pihlis jää mun sydämeeni ikuisiksi ajoiksi. Siksi etsin rannastamme kivenmurikan ja hioin siitä korun muistoksi.

Kiven työstäminen

1. Valitse kivi. Kastele kivi, niin näet, miltä se näyttää hiottuna

2. Poraa mahdolliset rei'ät. Jos kivi halkeaa, se ei harmita niin paljon vielä tässä vaiheessa. Poraa aina veden alla. Käytä kiveä kovempia timanttiteriä, irrota porakoneesta aina käytön jälkeen. Poraa pienillä kierroksilla (100-200 r/min). Älä paina liikaa, sillä kivi murtuu herkästi liiassa paineessa

3. Sahaa kivi muotoonsa. Viivat voi piirtää esimerkiksi messinkilangalla tai tussilla. Sahaus onnistuu esimerkiksi korukiven hiontalaitteen sahauslaikalla (vain suora sahaus!). Jäähdytä sahattava kappale viileällä vedellä. Terä on turvallinen pehmeille materiaaleille - varo kynsiä (kirvelee myöhemmin).

4. Hio kivi. Hyödynnä koko terän leveys. Pidä hienohionnassa sormet kauempana.

5. Kiillota kivi. Levitä tinaoksidijauhe-vesimassaa kiillotusalustalle (pyörivä levy + karkea nukka). Kiillota ulkokehällä Lopullinen tulos näkyy kuivan. Vuolukiveä ei voi saa kovin kiiltäväksi koneella, joten kiillota vuolukivi vahalla tai öljyllä.

Korukiven hionta

Kivitiloistamme löytyy kolme samanlaista korukiventyöstöpistettä. Vasemman puoleinen laikka sahaa, oikealla puolella harmaa kivitahko hioo ronskimmin ja punainen hiomakivi hioo sileämmäksi. Keskelle sijoitetun moottorin alapuolella on kaksi mustaa pientä vipua - niitä kääntämällä saa molemmille puolille juoksevan veden, joka estää kivipölyä joutumasta hengitysilmaan. Vesialtaista on poistot kivitilojen saostuskaivoon.

Kun kivi alkoi olla sileä joka puolelta ja malli sellainen kuin halusin, oli aika siirtyä kiillottamaan kiveä kiillotusalustalle. Alusta muistuttaa hieman savenvalajien dreijaa: levy pyörii ympäriinsä, ja puuha on sotkuista. Karhean levyn päälle laitetaan tinaoksidijauhe-vesi-mönjää, levy laitetaan pyörimään ja kivi viimeistellään kiiltäväksi.

Rapatessa (ja kiillottaessa) roiskuu:

Kiven työstäminen oli hauskaa, mutta se ei ollu todellakaan mitään nopia juttu. Tuli mieleen kesällä ihailemani afrikkalaiset patsaat.  Niitä on ehkä muutama tunti täytyny tehä. Kuvassa Proud Woman. Respect!



Aurinkokello

Valmistimme Noonan kanssa sähkö- ja ohjelmointiprojektina sähköllä toimivan aurinkokellon. Kellosta tulee siis suuntaa-antava, sillä se näyttää vain tasatunnit siten, että yksi säde osoittaa aina (sivusta seinälle heijastaen), mikä tunti on menossa. Aurinkokello on ennen kaikkea valaisin, siihen tulee neljän laajakulmaledin verran tehoja.

Työskentelyn eteneminen

1. pohjatietojen hankkimista: kirjan tenttiminen, komponenttien ja kytkentöjen opettelu

2. ideointi parin kanssa

3. piirikaavion piirtäminen, ensin käsin ja sitten tietokoneella PCB-Wizard-ohjelmalla

4. piirilevyn piirtäminen PCB-Wizardilla

5. piirilevyn tulostus valokalvolle

6. piirilevyn valotus ja syövytys, reikien poraaminen

7. piirilevyn kasaus eli komponenttien juottaminen paikalleen

8. ohjelmointi Picaxe-suunnitteluohjelmalla

9. ohjelman ajaminen Picaxe-piirille

10. laitteen toiminnan testaus

11. kotelointi

12. lopullinen testaus

Koko projekti luettavissa Sähköraportista.


Todellisuus kuvina

 

6.12.2013 nauroin piirilevyvitsille.

  

Kupuja

Pajalle hankittiin tänä vuonna uudet muovintyöstölaitteet (uuni, tyhjiömuovain, kuvunpuhalluslaite sekä muovituslaite), joita olemme päässeet kokeilemaan kevätlukukaudella. Kuvunpuhalluksessa tiiviiseen kehään puhalletaan notkean muovin alle alipaineella ilmaa, tyhjiömuovaimessa puolestaan imetään ilma tiiviistä kehästä niin, että muovi seurailee muotin muotoja.

Kuvunpuhallus

Kuvunpuhallus on perin juurin yksinkertaista. Tarvitaan akryylilevyä, joka sahataan pienellä vannesahalla tms. kuvunpuhalluslaitteeseen sopiviin mittoihin (meillä n. 300X300) ja joka laitetaan sitten uuniin lämpenemään. Muista poistaa suojamuovit, jotta ne eivät sula uunissa kiinni akryyliin! Meidän laitteistollamme pystyy puhaltamaan kolmea eri kokoa (halkaisijat 150, 230 ja 300). Akryylia pidetään uunissa noin 175 asteessa 15-20 minuuttia paksuudesta riippuen, ja sitten se asetetaan ripeästi kuvunpuhallusalustalle. Kehä lkäännetään päälle, naksautetaan tiiviiksi ja laitetaan puhallus päälle niin kauaksi aikaa, että kupu on sopiva (korkeintaan puolipallo, sillä korkeammaksi se ei enää veny, vaan levenee --> ei irtoa enää muotista). Yksinkertaistettuna kuvun puhaltaminen on napista painamista (kuva).





Sitten seuraa kullanarvoisia vinkkejä kuvunpuhaltajille:

Älä kiristä kehää liian tiukalle. Ilma pääsee silloin ulos muualta kuin niistä paikoista, joissa ruuvit kehää painavat. Muovin alle ei muodostu tyhjiötä, eikä kupu nouse haluttuihin mittoihin, jos ollenkaan. Ilima valskaa, niinkö meillä Pohjanmaalla sanottais. Puhaltaessa yritin aluksi kiristää ruuveja äärimmilleen, mutta viimein Pajakaveri neuvoi löysäämään niitä. Muutaman puhalluksen jälkeen säädöt löytyivät.

Jos muovi puhaltaessa vinkuu, se on liian kylmää --> lämmitä seuraavan kerran muutama minuutti pidempään. Oikean lämpötilan ja lämmitysajan löytäminen on ehkä haasteellista ja riippuu varmasti laitteistosta ja käytetystä muovista. 3mm vahvuiselle akryylille 175 astetta ja 20 minuuttia oli kokemusteni mukaan hyvä aika. Heppatyttö neuvoi, että muovia kannattaa kääntää uunissa aika ajoin, sillä uuni lämpiää vain yhdestä seinästä, josta lämpö leviää kauttaalleen. Kuvusta saattaa tulla toispuoleinen ilman muovin kääntelyä uunissa. Akryyli on siinä mielessä hyvä materiaali, että sen voi aina lämmittää uudestaan. Käytä suojahanskoja ja huolehdi tilan ilmanvaihdosta.

Ennen kuin irrotat muotin ja päästät siten ilmaa kuvun sisään odota, että muovi ehtii jäähtyä. Muuten saattaa käydä vaikka näin:




























Jos ei onnistu, kysy. Vaihtoehtoisesti voit puhaltaa kuvun viisitoista kertaa, ennen kuin tulee hyvä. Kyllä se viimein onnistuu. :-)























































Meidän vuosikurssilla on puhallettu vain pyöreitä kupuja, eikä kukaan ole innostunut (tai paremminkaan ehtinyt) kikkailla puhaltamisen kanssa esimerkiksi estolevyllä, jolloin kupu ei pyöristykään ylös vaan lähtisi seurailemaan levyn muotoja. Minulla oli kauniina aikeena tehdä kakkukuvusta vähän erilainen, mutta kun puhaltaminen ei tosiaankaan onnistunut vasta kun viidentoista yrityksen jälkeen, luovuin ajatuksesta. Muotti on tehty halvimmasta mäntyvanerista. Jos tekisin uuden kokeilun, tekisin estolevyn paksusta taipumattomasta MDF-levystä, jota olisi helppo porata ilman pelkoa lohkeamisista. Lisäksi levy olisi puristettava tiukasti kiinni, sillä alipaineella on yllättävän suuri voima nostaessaan muovia. Periaate lienee silti tämä:

Patapalikat

CNC

CNC on lyhenne englannin sanoista computerized numerical control: se tarkoittaa siis tietokoneistettua numeerista ohjausta (kiitos tiedosta, Wikipedia). Opintojen aikana tutustuimme CNC-jyrsinnän periaatteisiin. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että piirsin surfcam-ohjelmalla kuvioita, jotka ohjelma muutti numerokoodiksi ja jonka CNC-jyrsin sitten tulkitsi ja jyrsi jyrsittävään alustaan. CNC-tekniikka on kouluissa varsin uusi työstömenetelmä. Se vaatii opettajalta perusteiden hallintaa, mutta asiasta innostuneet oppilaat saattavat olla yläasteen lopulla paljon taitavampia. Pinterestistä löytyy ihan villejä CNC-jyrsinsovelluksia!

Tuntumaa CNC-hommiin haettiin tehtävänannolla "pannunalunen". Jokaiselle oli varattu 10X200X200-palanen MDF-levyä, johon sitten piti suunnitella oma näkemys pannunalusesta. Olen kamalan huono piirtämään ja suunnittelemaan esittäviä kuvia, joten ajattelin suunnitella käytön kannalta tarkoituksenmukaisen produktin. Ehkä jyrsisin Teema-mukeilleni sopivat koloset levyyn? Olisi hauska, jos pannunalunen olisi monikäyttöisempi kuin mukeille ja tietynkokoisille astioille soveltuva. Sitten välähti. Suunnittelin patapalikat, vähän kuin Legojen ja Brion junaratojen malliin - niistä saisi rakennettua aina tilanteen mukaan sopivan kokoisen alustan tai useamman pienemmän.

Tuumasta toimeen. Voin kertoa, että tämä piirtämisurakka oli melekonen, ainaki yhden opintopisteen eestä sitä pyörittelin.

CNC-piirtäminen

Piirsin suunnitelmani ensin paperille, ja mittailin tarvittavat mitat. Sitten piirsin suunnitelmani Surfcamilla. Ajatuksissani suunnitelmani muuttui niin, että koloista ei tullut tarpeeksi syviä, jotta palaset olisivat naksahtaneet pöytää vasten niitä päälle laitettaessa. Valitettavasti huomasin tämän vasta jyrsittyäni palikat. No, prototyyppejähän tässä tehdään. Jos joskus innostun, teen uuden ja toimivamman version palikoista.

Olin jo onnesta soikea, kun ensimmäistä kertaa sain piirrettyä profiilijyrsinnät. Vihreät viivat tarkoittavat jyrsittävää linjaa, ja punaiset kuvaavat jyrsimen terän liikettä ilmassa. En ollut ensimmäiseen versioon ihan tyytyväinen...



Monen yrityksen ja erehdyksen kautta sain vihdoin aikaiseksi vihreät jyrsintälinjat. Hyväksyin.

CNC-jyrsintä

Tietokone hoitaa työstöradat jyrsittäessä, mutta jyrsijän on osattava asettaa terä oikeaan kohtaan. Vaihda oikea terä eli se, jonka olet tietokoneohjelmalla määrittänyt jyrsiväksi teräksi. Minä käytin halkaisijaltaan 4 mm jyrsinterää, jossa on kaksi leikkaavaa pintaa. Terä on jyrsimessä piilossa teräsuojan alla, joten teräsuoja on irrotettava ja laitettava taas takaisin terää vaihdettaessa.

Jyrsimisestä tarkemmin HC-saunajakkara-projektin yhteydessä, jolloin vasta hiffasin jyrsimisen periaatteet. Hidas kun olen.

MDF-levyn pintakäsittely

MDF-levy eli medium-density fibreboard on puukuidusta puristamalla valmistettu puolikova kuitulevy. Puukuidun lisäksi levyssä on liimaa, joka sitoo kuidut yhteen. MDF-levy on tasalaatuista ja melko pehmeä materiaali. Sitä on helppo työstää - liikaakin, hyvin nopeasti.

Jyrsin jätti osan palikoista hieman kiinni levyyn, ja palikoiden reunat olivat epäsiistit. Poistin enimmät härpäkkeet alajyrsimen pikkuterällä. Siistein palikat hiomapapereilla. Suurensin hieman koloja, jotta palikat mahtuisivat toistensa koloihin. Suunnitteluvirhe, jälleen.



Seuraavaksi pohjamaalasin palikat tartuntapohjamaalilla. MDF imee itseensä hirveästi maalia, joten pohjamaalaamalla saadaan parempi ja tasaisempi lopputulos. Pohjamaalin kuivuttua hioin pinnat tasaiseksi hienolla hiomapaperilla (karkeus 320).



Sitten sivelin päälle akrylaattikalustemaalia, annoin kuivata ja hioin. Vedin yhteensä kolme kerrosta, enkä ollut vieläkään tyytyväinen. Päätin kuitenkin, että nyt on valmista. Seuraavan kerran maalatessani panostan siveltimien laatuun, jotta harjasten jäljet eivät jää näkyviin. Akrylaattimaalin kuumankestävyydestä en mene sanomaan mitään: luultavasti muovi sulaa kuuman kattilanpohjan alla, ja saattaa pahimmillaan tarttua kattilaan. Käytän palikoita luultavasti tarjoilualustoina suojaamassa pöytäliinaa. Vaikka projektin tulos ei ole ihan se, mitä tavoittelin, olen melko tyytyväinen kokeiluuni. Pienellä rukkauksella palikoista saisi hyvän myyntiartikkelin.

CNC-raamattuja:

http://makezine.com/2012/04/13/cnc-panel-joinerynotebook
http://www.flexiblestream.org/Digital-Wood-Joints-001.php