Hitsi vie, mikä läppäripöytä!

Metallityöhön annettiin rajaukseksi seuraavat ehdot:

1. Tuotteen pitää olla säilyttämiseen liittyvä.
2. Materiaali on teräs. 
3. Kiinteät liitokset tehdään TIG-hitsaamalla.  
4. Liikkuvat  liitokset itsetekemiä ( ei valmisruuveja jne).

Päädyimme valmistamaan Pajakaverille läppäripöydän. Läppäripöytäidea oli Noonan, ja siitä voikin lukea lisää täältä. Idea on yksinkertainen: Kahdesta osasta koostuva runko on liikuteltavissa ylös ja alas ja sitä säädetään tappien avulla. Pöydän runko hitsattiin yhtenä viikonloppuna, jonka aikana minä opin oikeastaan vasta kunnolla hitsaamaan ja käyttämään rälläkkää. Taisin innostua, sillä hetkellä metallityöt tuntuvat muita tekniikoita kiinnostavammilta.

Metallityönä teemme siis läppäripöydän rungon.

Sahasimme huonekaluputkesta kappaleet mittaansa. Jätimme reilusti viilausvaraa, jotka huomasimme kuitenkin turhiksi. Jouduimme sahaamaan ylimääräiset myöhemmin pois saadaksemme määrämittaiset kappaleet. Meille jäi turhia hukkapaloja. Opimme siis, että metallin työstämisessä viilausvara tarkoittaa muutamaa milliä: metallivannesahanterä + hiomisvara = noin 10mm. Porasin rungon yläosaan reiät, jotta tulevan tason niillä kiinnitettyä.

Viilasimme putkien päihin viistee, jotta hitsaussaumasta tulisi siisti ja pitävä. Ja kun olimme huolellisesti kaiken viilanneet ja hitsaussauma petti, hioimme rälläkällä ja metallinauhahiomakoneella - vitsit, miten helppoa!






















































Hitsasimme osat yhteen TIG-hitsillä. Suora lainaus Wikipedian (arvioni mukaan hyvästä) artikkelista http://fi.wikipedia.org/wiki/TIG-hitsaus:

TIG-hitsaus (engl. Tungsten Inert Gas Arc Welding) on kaasukaarihitsausprosessi, jossa valokaari palaa sulamattoman volframielektrodin ja työkappaleen välissä suojakaasun ympäröimänä. Suojakaasu on useimmiten argonia, joka ei reagoi sulan kanssa. TIG-hitsausta voidaan tehdä lisäainetta syöttäen tai ilman lisäainetta. Lisäaine on yleensä 1,5–3,5 mm paksu noin metrin mittainen paljas lanka, jonka koostumus vastaa hitsattavaa materiaalia. Käsinhitsauksessa lisäaine syötetään hitsisulaan käsin. 

Hitsausprosessin etuja ovat muun muassa hyvä sulan ja tunkeuman hallinta, tarkasti säädeltävä lämmöntuonti ja hitsin puhtaus. Hitsaus on mahdollista ilman lisäainetta, hitsin päälle ei muodostu kuonakerrosta, ja hitsistä saadaan helpommin halutun muotoinen kuin muilla hitsausprosesseilla. Huonoja puolia ovat hitsaamisen hitaus sekä useissa tapauksissa laitteiston kallis hinta. Hitsaus on suoritettava suojassa tuulelta. TIG-hitsausta pidetään yleensä vaativampana kuin muita kaarihitsausmenetelmiä, koska hitsaaja joutuu käyttämään poltinta toisella kädellä ja syöttämään lisäainetta toisella.

Allaolevassa kuvassa Noona harjoittelee hitsaamista TIGillä. Tehtiin lopulta kaikista harjoituskappaleista yks möykky ja annettiin se eläköityvän lehtorin läksiäislahjaksi työnimellä hitsaamisen pitkä oppimäärä.





TIG-hitsaaminen on valokaarikaasuhitsausta. TIG-hitsausvälineistö on monipuolinen, sillä keskusyksikkö mahdollistaa tarkkojen lämpötilojen säätämisen esimerkiksi niin, että alku- ja loppulämpötilat säädetään materiaalille sopiviksi ja ne muuttuvat automaattisesti hitsaussaumaa tehdessä. TIG-hitsillä voi myös esim. alumiinia ja muovia. Se soveltuu myös piste- ja puikkohitsaukseen.

Ennen hitsauksen aloittamista kytke virta päälle, käännä suojakaasupullon hana auki ja kiinnitä maakaapelin kenkä hitsausalustaan. Teroita hitsauskärki teräväksi ja pidä suuttimen reuna puhtaana. Valmistele hitsattava kappale huolella (hitsaussauma ja puhtaus, hitsaajan suojavarustus (maski, käsineet, mieluiten luonnonkuituiset työvaatteet esim. puuvillaa), riittävästi lisäainelankaa lähettyvillä, hitsattava kappale pysyy paikoillaan). Sulata metalli hitsattavasta kohdasta helmeksi, kasta siihen lisäainelankaa, lähde kuljettamaan sulaa helmeä ja lisää tasaisessa rytmissä lisäainetta.

Hitsattava sauma on näppärä kiinnittää lukkopihdeillä.





Hyvän sulan saaminen on vaikeaa, koska hitsistä täytyy etsiä ensin sopivat tehot. Hitsattiin tavallista huonekaluterästä, eikä saumaa tahtonu saaja harjottelemallakaan hyväksi. Muutama huippuhetki kuiteski koettiin jo harjotteluvaiheessa.

Mietinpä vaan, miten ikinä osaisin opettaa hitsaamista kenellekkään. Onneksi pajaihmiset on hyviä opettajia, ja hyvin palvelualttiita opettamaan.



Sisäsaumat teettivät työtä, sillä hitsauskärjen liikkuma-alue oli kapea ja tehoja tarvittiin enemmän kuin sivuilla, sillä aineen paksuus oli suurempi kuin ohuissa sivusaumoissa. Oikeita tehoja ei oikein tahtonut löytyä.

Tilanne hoituu rälläkällä! Hiomalaikalla sai hyvin saumat tasaisiksi ja siisteiksi.



Noona hitsasi yläpuolen ja minä alapuolen. Näin saimme yhdestä kappaleesta samalla käsialalla hitsatut versiot. Metalli taipui kuumuudesta johtuen, joten jouduimme mittailemaan ja tarkastelemaan tekmisiämme useaan otteeseen. Myös vaakatukien sijoittelu oli haasteellista: missä ne olisivat vähiten tiellä käytettäessä, mikä olisi esteettisesti paras ratkaisu?

Kun olin harjoitellut edellisenä päivänä hitsaustekniikkaa, lauantaipajalla pääsin hyvään flow'hun omaa osuutta hitsatessani. Niin Noonakin, ja saimme pöydän rungon kokoon yhtenä päivänä. Jee!

Seuraavaksi Noona laittoi osat yksi kerrallaan hiekkapuhalluskaappiin ja puhalsi rungon puhtaaksi liasta ja karheaksi pintakäsittelyä varten.

Muovittaminen

Puukkomiehen ehdotuksesta ajattelimme muovittaa alemman pöydänkappaleen päät: näin putket mahtuvat liikkumaan, mutta eivät kolise toisiaan vasten. 

Me teimme muovituksen vanhanaikaisin menetelmin: harjoitellessamme kuumensimme kaasuhitsauspillillä metallia, ja ripottelimme päälle muovitusjauhetta. Koetimme myös dipata kuumaa putkenpäätä muovijauheastiaan, mutta yritys savusi niin pahasti, että luovuimme siitä melko nopeasti. Mestari kuitenkin naureskeli yrityksellemme - eihän muovijauhe vaadi sulaakseen kuin parisen sataa astetta, jos sitäkään. Testasimme sitten nestekaasuliekillä kuumentamista. Nyt onnistui muovittaminen paremmin, koska jauhe ei valunut pois vaan suli ja jämähti melkein saman tien kun osui kuumaan metalliin. Kun putkea pyöritti ja samalla ripotteli jauhetta, lopputuloksesta tuli melko tasainen.



Muovi valmistetaan öljystä, minkä kyllä muovittaessa viimeistään havaitsi. Kuumaan putkeen sulaessaan muovijauhe nimittäin vapauttaa palokaasuja ja öljylle tunnusomaista hajua. Siksi ylläolevassa kuvassa näkyvä kohdepoisto on ehdoton työturvalllisuuden kannalta. Älä hengittele muovitushöyryjä.

Muovittaen emme saaneet putkeen ihan suoraa reunaa. Niinpä veistimme puukolla ylimääräiset pois. Muovitettua pintaa oli kuitenkin helppo viillellä, ja saimme lopulta siistit päät aikaiseksi.

Sitten maalasimme mustalla matalla spraypohjamaalilla, kaksi kertaa varsinaisella mustalla matalla spraymaalilla ja pintaan suihkutimme vielä lakkakerroksen. Olen aina miettinyt, että miksi maalipullojen ja -purkkien kyljissä on ne ohjeet, mutta nyt sekin selvisi. Noona on nimittäin maalaillut paljon, ja hänen työskentelynsä (kokemuksen kautta kylläkin) muistuttaa aivan selvästi ohjeita. Nopeita liikkeitä noin 20 sentin päässä kappaleesta kohtisuoraan - ohut kerros, kuivaus, toinen kerros ja kuivaus. Toimii!

Niin piti olla rungon valmis. Kun Noona sovitti osia yhteen, ne jämähtivät toisiinsa kiinni, eikä siinä hötäkässä auttanut edes CRC. Siinä väännössä ratkesi hitsaussaumakin (se oli kyllä vähän huonosti hitsattu alunperinkin, myönnettäkööt). Hioimme pintakäsittelyt ja hitsausrippeet pois ja hitsasimme uudestaan. 

Lisäksi hioin Dremelillä putken sisustasta suurimman osan muovituksesta pois - ne siellä pistivät vastaan. Pintakäsittely vielä uusien hitsien paikalle ja avot, nyt oli runko viimein valmis.

PS. Lehtorimme oli otettu.