tiistai 10. kesäkuuta 2014

Yksityiskohta kivestä

Alkuperäisenä suunnitelmanani oli tehdä kivityönä jäähdytys / lämmitysalusta, jolla voisi myös esimerkiksi paistaa pikku pitsan uunissa. Aloitin kiven työstämisen tällä suunnitelmalla. Valitsin materiaaliksi vuolukiven, sillä se on tasalaatuista, hienorakeista, pehmeää. Sitä on paitsi melko nopea työstää, tasaisen ja huokoisen rakenteensa ansiosta se on myös hyvä lämmönpitäjä. Niitähän ne on, vuolukiviuunit, vuolukivialustat, vuolukivitakat.

Vuolukivi oli valmiiksi karkeaksi hiottuna levynä, joten minun tehtäväni oli muotoilla siitä pyöreä. Työstin 150mm ympyrän korukivenhiontalaitteella. Piirsin harpin ja lyijykynän avulla ympyrän, ja katkaisuterällä leikkasin kiveä pikkuhiljaa. Terällä ei saa tehtyä kuin suoria sahauksia, joten työ ei ollut ihan nopeaa. Seuraavaksi hioin karkealla hiomalaikalla, jotta saisin katkaisussa jääneet kulmat ja terävät kohdat pois. Hioin reunan vielä hienommalla laikalla, ja se lähes tulkoon kiilsi. Vuolukiveä ei saa aivan kiiltäväksi hiomalla, joten viimeistelyssä on turvauduttava muihin keinoihin (niistä lisää myöhemmin)...


























Kivestä oli vaikea saada täysin pyöreää. Oli vain päätettävä, että nyt on valmista, täydellistä en vielä näillä välineillä osaa tehdä. Tässä vaiheessa kivi jäi lojumaan pitkäksi aikaa hyllylle. Olin suunnitellut, että kivi on osa tarjotinta, jonka valmistaisin lepästä ja johon tekisin lovileikkauskoristeluita. Rullalautapoika ehti kuitenkin ensin, ja toteutti saman idean tosi hienosti. En oikein enää innostunut ideasta, sillä joku oli tehnyt sen jo hyvin. Lisäksi kiven koko ei oikein palvellut tehtävää. Ajattelin, että tarjottimen funktio olisi juomatarjottimena, siinä olisi tilaa laseille ja juoma pysyisi kannussa kylmänä jäähdytysalustan ansiosta. Tai kuuma kuumana. Kivi ei oikein ollut hyvän kokoinen, joten jätin asian hautumaan pitkäksi aikaa.

Sitten, keväällä, kun oli vielä metallisorvaus, kivityö, valutyö ja muovityö tekemättä, keksin kivelle käyttöä. Siitä tulisi jalallisen kakkuvadin jalka, sillä se sopi siihen tehtävään värinsä ja kokonsa puolesta. Tarjottimen jalan olisi nimittäin hyvä olla sen verran painava, että se ei keikkaisi raskaankaan kakun alla.

Kivi oli sitten valmiina, ja siihen tarvisi enää porata reikä keskelle metallisorvattuun jalkaan kiinnitystä varten. Porasin kaksitasoisen reiän, sillä kiinnitys tapahtui ruuvin avulla: näin ruuvin kanta ei jäisi keikuttamaan kivistä jalkaa. Kiven poraus tapahtui kivihuoneen pylväsporakoneella, kivi koko ajan veden alla. Tässä vaiheessa opin viimein vaihtamaan porakoneen istukan. Tai paremminkin uskalsin vihdoin käydä käsiksi ongelmaan, kysyä ja toimia. Aktiivisuutta jos mitä ovat nämä opinnot opettaneet.

Reiän porattuani huomasin, että olin jälleen sortunut poraamisen yhteen perusvirheeseen. Painoin TAAS liian kovaa, ja kivi lohkesi siinä missä puukin. Hitsi vie! En porannut kuitenkaan lohjenneelle puolelle upotusreikää (eli halkaisijaltaan suuremmalla noin puoliväliin edellistä reikää, sellaista koloa mihin koneruuvin kanta juuri mahtuu), vaan Noonan ehdotuksesta jätin lohjenneen kiven yläpuolelle: sen halkaisija oli pienempi kuin metallisorvatun jalan, joten se jäi nätisti piiloon. Leikkasin vielä nahasta prikan kiven ja metallisorvauksen väliin, niin lohkeamaa ei varmasti huomaa eikä jalka kummemmin keiku.







































Ennen osien yhdistämistä vahasin kiven mehiläisvahalla ja kiillotin kankaalla vahan kuivuttua. Vaha tummensi kiveä reilusti, mutta toi siihen mukavan kiillon. Vuolukiven kiillottamiseen passaa myös esimerkiksi ruokaöljy.

Tämänkään työn kohdalla suunnitelma ei pitänyt loppuun saakka. Lopputuloksesta tuli varsin jykevä, eikä vuolukiven vahaaminen ehkä ollut paras mahdollinen ratkaisu. Tässä huomasi kuitenkin esimerkiksi sen, miten poraamisen säännöt pätevät materiaalissa kuin materiaalissa. Poran on annettava tehdä työnsä, eikä liiallista voimankäyttöä kannata harjoittaa. Tekninen on tekniikkalaji, ja onnistuminen vaatii harjoittelua. Olen kiitollinen, kun minä olen saanut tilaisuuden harjoitella tällaista käsityötä, mitä ihan joka tytöllä ei ole mahdollisuus kahden vuoden ajan tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.